Torpatut koulukorjaukset – totta vai tarua?

 

Olen käynyt vaalikevään aikana satoja keskusteluja ihmisten kanssa. Näissä keskusteluissa yksi teema on selkeästi noussut yli muiden – sisäilmaongelmaiset koulut ja niiden korjaukset. Koulukorjauksista vaikuttaa liikkuvan paljon joko vahingossa tai tahallaan levitettyä väärää tietoa, joten lienee aika korjata muutamia peruskäsityksiä.

Tyypillinen toisen puolueen ehdokkaan kommentti, joka on tullut vastaan sekä toreilla että somessa, kuuluu jotakuinkin näin: ”Kokoomuslaiset rakensivat huonolaatusia homekoulurakennuksia ja kieltäytyvät osoittamasta niiden korjauksiin erillistä rahaa.” Siis kokoomuslaiset rakensivat tahallaan huonoja kouluja ja kieltäytyvät korjaamasta niitä! Huh huh.

 

Kun seuraa julkista keskustelua, voisi tehdä melkein sen käsityksen, että kaikki espoolaiset koulut ovat homeessa. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole.

Espoolaisista oppilaista noin 10 prosenttia käy tällä hetkellä kouluansa väistötiloissa. Tämä on valtakunnallisesti varsin vertailukelpoinen luku, koska tilaongelmat ovat valtakunnallinen, eikä vain espoolainen ongelma. Useissa suomalaisissa kunnissa voi olla jopa tilanne, jossa 100% eli kaikki koululaiset ovat väistötiloissa kunnan ainoasta kyläkoulusta.

 

Optimaalinen tilanne ei missään nimessä ole! Väistökoulutilojen vuokrat maksavat enemmän kuin oikeilla paikoillaan olevien. Lisäksi matkustaminen toiselle puolelle Espoota voi rasittaa pieniä koululaisia koulupäivien pidentyessä. Asiat siis mittasuhteisiin: tilanne on ikävä, muttei katastrofaalinen.

 

Perusopetuslaissa todetaan, että ”Opetukseen osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön”. Tämä on tärkeä periaate, josta on Espoossa pidetty tiukasti kiinni. Viime vuosina sisäilmaongelmiin reagoimisen prosessit on korjattu niin, että nyt ei jouduta enää odottamaan kuukausia tarkastuksia, vaan viestintä on mahdollisimman avointa ja reagointi nopeaa. Opetuslautakunta on pidetty kohtuullisen hyvin tietoisena mahdollisista kiireellisistä väistötilanteista, ja virkamieskunta on oppinut muutamista negatiivisista tapauksista.

 

Miksi Espoossa sitten puhutaan näin paljon koulukorjauksista ja sisäilmaongelmista? Väitän, että pääosin kyse on julkisten rakennusten tilanpidon ja suunnittelun kriisistä.

Koulutilat ovat hyvin haastavia rakennuksia, koska suuret ihmisjoukot tuovat mukanaan kosteutta ja paine kohdistuu vain työaikoihin arkipäivänä. Vastaan on tullut ongelmia niin tuuletuksessa, tasakatoissa, kellaritiloissa, huonoissa eristyksissä ja niin edelleen. Nyt eskaloituvat tapaukset ovat usein 70- ja 80-luvulla rakennettuja kouluja, joissa on jonkinlainen rakenteellinen ongelma tai kehnosti tehty peruskorjaus taustalla.

 

Opetuslautakunta on yrittänyt puuttua rakenteellisiin ongelmiin kirjauttamalla lähes jokaiseen koulun ja päiväkodin hankesuunnitelmaan kirjaukset siitä, että tavalliset rakennustekniset virheet täytyy pystyä välttämään. Lisäksi Espooseen perustettiin viime valtuustokauden alussa kaupunginhallituksen tilajaosto, jonka tehtävänä on ollut yhteistyön parantaminen erityisesti tilapalveluiden ja sivistystoimen välillä. Tilanne on mennyt parempaan suuntaan, mutta tilaaja-tuottaja-katkosta esiintyy edelleen.

 

Miksi kouluja ei sitten ole korjattu nopeammin tai rakennettu enemmän uusia? Kasvavan kaupungin investointitarve on valtava. Ihmiset ovat jo vuosia halunneet kiihtyvällä tahdilla muuttaa Espooseen. Hyvä esimerkki tästä on se, että nyt Espoossa asuu liki 25 000 asukasta enemmän kuin valtuustokauden alkaessa 2013. Taloudessa ja investoinneissa vallitsee siis positiivinen niukkuus investointitarpeiden rahoittamiseksi.

 

Investointien tasosta on sovittu talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmassa, jonka toinen versio hyväksyttiin keväällä 2016 (http://espoo04.hosting.documenta.fi/kokous/2016370728-5-1.PDF). Tällöin ainoat, jotka jättäytyivät sovun ulkopuolelle, olivat perussuomalaiset. Vihreät ja SDP tekivät kyllä toiveita palvelujen maksutasoista, mutta esityksiä kouluista ei valtuustossa näkynyt.

 

Viime joulukuussa hyväksyttiin Espoon talousarvio vuodelle 2017. Neuvottelutuloksessa olivat mukana kaikki muut puolueet paitsi SDP ja Vasemmistoliitto. He jäivät ulkopuolelle, koska erityisesti demarit halusivat 8 miljoonaa euroa lisämenoja vanhuspalveluihin. Vanhuksille kyllä, mutta kouluista ei sanaakaan. Todettakoon erikseen, että Vihreät olivat mukana sopimuksessa ja hyväksyivät yksimielisesti tämän vuoden budjetin koulukorjauksineen ja investointitasoineen.

 

Syksyn budjetissa reagoitiin koulukorjauksiin tekemällä 10 miljoonan euron lisävaraus niitä varten. ”Kaupunginjohtajan koulujen sisäilmaongelmiin tehtyä 10 miljoonan euron varausta käytetään etupainotteisesti siten, että se varataan 2017 mm. Aarnivalkean, Jousenkaaren ja Haukilahden koulun korjauksiin ja koulujen elinkaarta pidentäviin hankkeisiin.” Tilanne siis tiedostettiin ja siihen reagoitiin, mutta kysymys kuuluu, että reagoitiinko tarpeeksi?

 

Veroprosentista päätettäessä on ainoan kerran äänestetty siten, että laaja punaviherjoukko on ollut yhtenäisenä joukkona. Silloin SDP, Vihreät, Vasemmistoliitto ja KD olisivat halunneet nostaa Espoon veroprosentin 18.5%:n eli kerätä keskituloiselta espoolaiselta noin 150 € enemmän vuodessa. Tällöin Kokoomus torppasi veronkorotuksen, koska se olisi haitannut merkittävällä tavalla orastavaa talouskasvua, eikä takeita siitä, että rahat käytetään vain koulutukseen, ollut. Ainakin demareiden intresseissä oli niistää veronkorotuksesta niin paljon vanhuspalveluihin kuin irtoaa.

 

Mitä sitten pitäisi tehdä? Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta on useasti kuluneen valtuustokauden aikana esittänyt, että vuosittaisten kouluinvestointien määrää nostetaan kahdesta kolmeen, jotta kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata. Näin ei ole käynyt, mutta toisaalta samaan aikaan meillä meneillään useita suuria kouluhankkeita, joihin tulee opiskelupaikkoja noin tuhannelle lapselle ja nuorelle (Matinkylä ja Leppävaara). Kasvavaan palvelutarpeeseen vastataan kohtuullisesti, mutta siinä on jatkossa terästäytymisen paikka.

 

On selvää, että kaikkia väistötiloissa toimivia kouluja ei saada kerralla kuntoon, vaan se ottaa oman aikansa. Espoon olisi kuitenkin syytä laatia korjausvelkaohjelma, jolla tällä hetkellä syntyvät ennakoimattomat hätäväistötilanteet saataisiin kuriin ja kouluverkon suunnittelu taas järkevälle pohjalle.

Samaan aikaan on huomioitava se, että rakenteelliset ongelmat julkisissa rakennuksissa ja niiden ylläpidossa on korjattava. Jos näihin ongelmiin ei puututa, edessämme on loputon veronkorotusten ja sisäilmaongelmien tie.

Hyvänä esimerkkinä on pidetty elinkaarikouluja, jossa rakennuttaja ottaa vastuun määräajaksi koulun ylläpidosta. Tämä maksaa jonkin verran enemmän, mutta nykytiedon valossa jaettu vastuu on myös tuottanut tuloksia. Elinkaari ei ole ainoa ratkaisu, vaan esimerkiksi erilaisia tyyppikoulu- tai rahastomalleja on selvitetty kohtuullisen hyvin tuloksin.

 

Vastauksena otsikkoon on mielestäni siis se, että väitteet koulukorjausten torppaamisesta on pääosin tarua. Veronkorotus toisi liikkumavaraa kaupungin talouteen, mutta sillä olisi muita merkittäviä haittavaikutuksia. Ongelmia ei myöskään voi ratkaista vain veroja korottamalla, koska silloin todellinen rakenteellinen ongelma tilojen hallinnassa jää ratkaisematta.

Vaalikonevastauksia selatessa voi todeta yhtenäisen tahtotilan siitä, että koulut laitetaan kuntoon. Minun vastaukseni siihen on korjausvelkaohjelma, jolla tilanne saadaan taas ennakoitavaksi ja yllätyksellisistä hätäväistöistä päästään eroon. Tämä maksaa, mutta uskon, että tahtotila siihen löytyy.

 

Se, että Kokoomus olisi estänyt koulukorjauksia, ei siis pidä paikkaansa.

Olemme estäneet veronkorotukset, mutta olemme jatkuvasti olleet proaktiivisia etsimään ratkaisuja rakenteellisiin ongelmiin, jotta ongelmaa ei ratkaista vain kaatamalla päälle lisää veronmaksajien rahaa. Tässä on ero puolueiden välillä. Jatkuvan syyttelyn sijaan voisi olla aika todeta, että tarvitsemme sekä kattavan ratkaisun rakenteellisiin ongelmiin, että maltillisesti lisää rahaa korjauksiin. Lisäraha on tietysti joltain pois, mutta silloin mitataan ihmisten arvovalintoja. Sitä, meneekö koulutus aidosti muiden resurssitarpeiden edelle.